Huomenna on vielä koulupäivä ja sen jälkeen alkaa hyvin ansaittu syysloma. Ajattelin tehdä pienen katsauksen kuluneeseen syksyyn. Tarton suomalainen koulu aloitti lukuvuoden 21.8.2018 perinteisellä iltakoululla. Ensimmäiset pari viikkoa menivät hyvin rauhallisesti ja mukavasti. Syyskuun alussa saimme koulurakennukseen enemmän säpinää, kun myös kansainvälinen koulu aloitti lukukautensa. Sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä! Olemme saaneet vieraaksemme esimerkiksi Ajaton-kvartetin 6.9. ja Peter Vesterbackan 4.10. Syyskuun lopussa koko Tallinnan suomalainen koulu kävi meillä kylässä ja Tarton suomalaisen ja kansainvälisen koulun oppilaat osallistuivat heidän kanssaan yhteiseen sadan lapsen ystävyyskävelyyn. Olemme pitäneet myös yhden tämän lukuvuoden lauantaikoulupäivistä. Tällä kertaa keskityimme Aleksis Kiveen ja Seitsemään veljekseen ja testasimme oppilaiden tietoja aiheesta. Paljon on jo opittu ja uuttakin tietoa kertyi. Koulutuntien lisäksi oppilaamme ovat saaneet opetusta monesta eri aiheesta. Erilaisten työpajojen avulla on opittu esim. miten poimitaan omenoita isossa omenapuutarhassa, miten nykytekniikkaa voi hyödyntää kaupunkisuunnistuksessa tai mitkä ovat ensiavun perussäännöt. Nyt kohti syyslomaa ja sen jälkeen alkaakin joulun odotus! Tiia N.
0 Kommentit
Huhtikuun lopussa vietimme lukuviikkoa, jonka teemana oli Mun tarina. Lukuviikko toteutettiin Suomen Lukukeskuksen tarjoamien vinkkien pohjalta. Tutustuimme uusiin kirjallisuuden lajeihin: lavarunouteen ja spoken word -runouteen. Niiden avulla etsimme reittejä itseilmaisuun ja oman tarinan löytämiseen. Kokosimme tähän blogiin runopajojen satoa. Kaikki runot on tehty ryhmissä, ja ideana oli oivaltaa, että kaikki on runoutta ja kaikilla on kyky ilmaista itseään.
Kevätlukukausi on hurahtanut vauhdilla puoliväliin. Jälleen voi vain todeta, että paljon on ehtinyt tapahtua. On ollut ihan normaalia jokapäiväistä kouluarkea sekä pieniä juhlahetkiä joukossa. Seitsemännen luokan oppilaat poimivat helmikuun tapahtumista pari helmeä - disko ja perinnepäivä. Koulun disko ystävänpäivänä Meidän koulu järjesti koulun yhteiset diskot 14. helmikuuta ystävänpäivän kunniaksi. Disko pidettiin koulun salissa. Saliin oli tuotu värikkäät diskovalot, ja siellä tarjoiltiin kaikenlaista makeaa ja suolaista naposteltavaa. Koulun oppilaat tanssivat, pelasivat erilaisia pelejä ja nauttivat toistensa seurasta. Disco osoittaa, että meidän koulun oppilaat ovat hyvässä sovussa keskenään ja välittävät toisistaan. Teksti: Sara (7. luokka) Perinnepäivä
Lauantaina 10.2.2018 meillä oli perinnepäivä. Perinnepäivä pidettiin koulun kellarikerroksessa. Perinnepäivänä kouluun tuli kyläilemään isoäiti. Hän kertoi, millaista oli hänen lapsuudessaan sekä eri kotitöistä. Meillä oli eri pajoja, niin kuin vuolemispaja, parsimispaja, leikkipaja ja pyykkitupa. Minusta vuolemispaja oli mukavin, koska tykkään vuolemisesta. Teksti: Veera (7. luokka) |
UutisiaTällä sivulla julkaisemme kouluun liittyviä uutisia ja muita kouluun liittyviä kirjoituksia. Arkisto
lokakuu 2018
|