TARTON SUOMALAINEN KOULU
  • Etusivu
  • Tule kouluun
  • Koulusta
    • Kielten opetuksen tehostaminen
    • Lukuvuosisuunnitelma
  • Yhteystiedot
    • Koulu ja opetus
    • Hallinto ja yhdistys

TARTON
SUOMALAINEN
​KOULU​

Kauniin kasvillisuuden keskellä Tarton yliopiston puutarhassa

28/8/2015

0 Kommentit

 
Kävimme koulun kanssa Tarton yliopiston puutarhassa. Sisään astuttuamme näimme heti puutarhan puiston, joka oli täynnä erilaisia puita ja kukkia. Opettaja jakoi meille tehtävälaput, jotka meidän piti tehdä vierailun aikana.

  Aloitin tutustumisen etsimällä ruusutarhaa. Ruusutarha oli erään ulkorakennuksen takana, enkä huomannut heti karttaa, joten minulla kesti aikaa loytää perille. Ruusut oli istutettu sydämen muotoisesti ja niitä oli paljon.

  Ruusujen jälkeen lähdin etsimään lääkekasveja. Ne löytyivät helposti kartan avulla. Lääkekasvit eivät olleet kovin hienoja, enkä jäänyt katselemaan niitä.

  Lähdin sitten etsimään Viron, Euroopan ja Pohjois-Amerikan kasveja. Niiden löytäminen oli hieman hankalaa, koska kaikki kasvit olivat niin samannäköisiä. Löysin kuitenkin kaikki kasvit, mitä pitikin. En kuitenkaan osannut erottaa Pohjois-Amerikan ja Euroopan kasveja toisistaan.

  Seuraavaksi halusin sisälle katsomaan palmuja, kaktuksia ja muita sisätiloissa olevia kasveja. Palmut olivat hienoja, mutta nopeasti nähty. Huomasin portaat ylös ja päätin kurkistaa sinne. Portaiden yläpäässä oli kasveja, joita en jaksanut jäädä katsomaan vaan kävelin suoraan seuraavalle ovelle.

  Ovi vei kaktushuoneeseen. Kun avasin oven, päälleni pelmahti kuumaa ilmaa. Kaktukset olivat oudon näköisiä ja niiden piikit olivat teräviä. Kaktushuone oli kuitenkin pieni, ja siirryin seuraavalle ovelle.

  Tämä huone oli kuuma ja kostea. Se oli täynnä erilaisia viherkasveja. Ne olivat isoja ja hienoja, mutta lattiaa pestiin, joten lähdin takaisin palmujen luokse.
Palmuhuoneesta löysin altaan, joka oli täynnä kilpikonnia ja erilaisia kaloja. Kilpikonnat olivat hauskoja, ja ne köllöttivät lampun alla.

  Pian opettaja haki minut pihalle, ja juttelimme luokan kanssa puutarhasta.

  Lopuksi haastattelin erästä koulumme oppilasta. Hän kertoi, pitävänsä puutarhasta ja erityisesti ruusuista ja niiden nimistä. Lopuksi hän antoi puutarhalle arvosanan 10­ ja kertoi viettävänsä siellä paljon aikaa.

Kirjoittaja: koulun 8. luokalla opiskeleva Lari


Picture
INFOLAATIKKO:
  • Kasvitieteellinen puutarha sijaitsee osoitteessa Lai 38, Tartto.
  • Se on perustettu vuonna 1803.
  • Kasvitieteellisenpuutarhan on perustanut G.A. Germann.
  • Puutarhassa on erillisiä näyttelyitä joka joulu ja kevät.
  • Keväällä on myös orkideanäyttely.

Infolaatikon ja vanhemman haastattelun teki 7. luokan Sinianna
Erään mukana olleen vanhemman haastattelu:

Mitä pidät tästä paikasta?
-Tosi hieno paikka. Varsinkin ulkopuutarha.
Mikä oli suosikki juttusi?
-Ruusutarha
Miksi?
-Siellä oli hyvin erilaisia ruusuja, mitä en ollut ennen nähnyt. Ja se  oli myös hyvin värikäs paikka.
Paikan arvosana asteikolla 4 - 10?
-Kymmenen
Miksi?
-Hienoin ruusutarha, minkä olen nähnyt.
0 Kommentit

Uusi rehtori on aloittanut työt

6/8/2015

0 Kommentit

 
Picture
Tarton suomalaisella koululla on uusi rehtori Ulla Paukkunen. Hän on tullut Tarttoon
Oulusta ja tuonut mukanaan 4 uutta oppilasta. Ulla odottaa innokkaana koulutyön
alkamista ja oppilaiden tapaamista. Ensimmäinen koulupäivä onkin maanantaina
10. päivä elokuuta 2015 klo 17.30.

0 Kommentit

    Uutisia

    Tällä sivulla julkaisemme kouluun liittyviä uutisia ja muita kouluun liittyviä kirjoituksia.

    Arkisto

    lokakuu 2018
    huhtikuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    joulukuu 2017
    lokakuu 2017
    syyskuu 2017
    saattaa 2017
    maaliskuu 2017
    helmikuu 2017
    joulukuu 2016
    marraskuu 2016
    lokakuu 2016
    syyskuu 2016
    saattaa 2016
    huhtikuu 2016
    maaliskuu 2016
    helmikuu 2016
    joulukuu 2015
    marraskuu 2015
    syyskuu 2015
    elokuu 2015
    marraskuu 2014
    syyskuu 2014
    elokuu 2014
    kesäkuu 2013
    maaliskuu 2013
    tammikuu 2013
    maaliskuu 2012
    lokakuu 2011

    RSS-syöte

Tarton suomalaisen koulun yhdistys ry.
[email protected]
  • Etusivu
  • Tule kouluun
  • Koulusta
    • Kielten opetuksen tehostaminen
    • Lukuvuosisuunnitelma
  • Yhteystiedot
    • Koulu ja opetus
    • Hallinto ja yhdistys