Mitä eläimet tekevät talvella? Millaisia jälkiä eläimistä voi nähdä talvella? Näitä kysymyksiä pohdimme yhdessä Tarton kansainvälisen koulun oppilaiden ja opettajien kanssa, kun olimme luontoretkellä Emajõe suursoo -luontokeskuksessa. Teimme retken torstaina 4. päivä helmikuuta. ![]() Kokoonnuimme retken aluksi luontokeskuksen pihaan. Luontokeskuksen päärakennus on rakennettu vuosina 2001 - 2004 vanhan, 1300-luvulta peräisin olevan linnoituksen paikalle. Rakennuksessa on käytetty linnoituksesta peräisin olevaa kivimuuria. ![]() Kuljimme pienen matkan Emajõen rantaa myötäilevää polkua pitkin. Luontokeskuksen oppaat kertoivat meille samalla talvisesta luonnosta. ![]() Sulanut lumi ja vesisade oli tehnyt suuria vesilammikoita luontokeskuksen pihalle. Tytöt innostuivatkin tarkkailemaan suurennuslasilla, näkyykö rapakossa elämää. ![]() Osaavat oppaat kertoivat eläimistä ja luonnosta siten, että myös kaikkein nuorimmat retkeläiset innostuivat oppimaan. Kuvat: Elo-Kai Kurel ja Tomi Paukkunen
Teksti: Ulla Paukkunen
1 Kommentti
|
UutisiaTällä sivulla julkaisemme kouluun liittyviä uutisia ja muita kouluun liittyviä kirjoituksia. Arkisto
lokakuu 2018
|